Kuka pilasi veneilykelit?

Blogi 24.08.2023

Kovin pessimististä on ollut vanha kansa, mitä tulee loppukesän säähän.

Jaakon väitetään viskaavan kylmän kiven järviin jo 25. heinäkuuta. En ole uskonut tuohon koskaan, sillä kukaan tuntemani Jaska ei ole niin ilkeä ja aivan hyvin uintilämmintä vettä on aina riittänyt, vaikka kuinka paljon pidempään.

Naisia puolestaan on syyllistetty kokonaisen viikon pilaamisesta sateella. Nimipäiväsankarit 18.–24.7. tosin joutuvat puolustuskannalla ihan tilastojenkin mukaan. Täysin poutaisia naistenviikkoja on vain noin kerran vuosikymmenessä, kertoo Ilmatieteen laitos. Useammin on viikkoja, jolloin sataa kuutena tai seitsemänä päivänä ja tyypillisimmin vettä tulee ainakin puolet viikosta.

Mutta enempää sade kuin kylmyys eivät vielä heinäkuisena versiona oikeastaan kamalasti haittaa veneilyä. Toki poutapäivät ovat kaikkein mukavimpia, mutta kuorivaatteet ovat joka tapauksessa niin luonteva osa merenkulkijan vaatetusta, että suvikuuro on lähinnä virkistävä mauste päivälle. Uiminen taas, no, joidenkin mielestä vene on ylipäänsä keksitty juuri uimisen välttämiseksi. Eivät he ihan väärässä ole.

Vakavammin veneilykelit heikkenevät yleensä vasta näihin aikoihin, elokuun kallistuessa loppua kohden. Harmillisen usein ainakin yksi kunnon sadepäivä osuu kiusaamaan Helsingin Uivaa venenäyttelyä. Sikäli kuin syyllisiä voi löytää kalenterista katsomalla, tämän vuoden paha poika löytyy viime lauantaina juhlineiden Maunojen joukosta.

Silti sääpessimismi tulee vähintään kuukautta myöhemmin veneilijöille kuin pelloilla ahertaneille esivanhemmille. Heillä toki oli mielessään sato ja leipä, meillä enimmäkseen huvi ja vapaa-aika. Siksi meidän on helpompi sinnitellä toiveikkaana läpi viikon tai kaksikin kestävän huonon sään.

Kokemus kertoo, että ainakin jonkinlainen intiaanikesä tulee joka vuosi. Pitkään kauttaan jatkavat tietävät senkin, että loppusyksy palkitsee kylmyyttä sietävät huiman puhtailla vesillä, kirkkaalla auringolla ja säkenöivällä ruskalla.

Kauden venyttäminen viime tinkaan on helpointa pienillä veneillä, joiden nosto onnistuu trailerilla ja hyvin lyhyellä varoitusajalla. Silloinkin vaaditaan valppautta. Itse tein viime syksynä perustunaroinnin ja löin välillä kokonaan laimin pitkien sääennusteiden seuraamisen.

Satamapoukama jäätyi veneen laiturin ympärille. Kilkuttelin veneen irti puoshaalla, ja pääsin pois satamasta hyvin, hyvin varovasti ajamalla. Silti, kiiltävän jään murtumista veitsenteräviksi lohkoiksi kävi mielessä, että tällainen ajelu RIB-veneellä ei varmasti ole maailman fiksuinta hommaa.

Mutta kun kurvailin nostopaikalle tyhjän ulapan kautta, pääsin nauttimaan yhdestä ihmeellisimmistä näkymistä, mitä saaristo tarjoaa. Ensilumen peittämät saaret lyijynmustassa vedessä muuttavat tututkin maisemat aavemaisen oudoiksi, kuin negatiiveiksi normaalista. Siksi tulen veneilemään pitkään tänäkin vuonna, vaikka entistä varovaisemmin.

Enkä ole silloinkaan vesillä lainkaan niin yksin kuin voisi olettaa. Ylipitkästä kaudesta kiinnostuneille suosittelen Facebook-ryhmää Talviveneilijät. Sieltä löytyy lajitovereita, vinkkejä, kokemuksia ja vertaistukea, kun venettä ja miehistöä valmistelee pakkasen puolelle ulottuvaan kylmyyteen. Sekä hengästyttävän hienoa valokuvia vesiltä silloin, kun tavallisen mittapuun mukaan veneily on jo ihan mahdotonta.

Sillä ei se ole, oikeastaan koskaan eikä missään kelissä.

Bloggaaja on purjehdukseen erikoistuva freelance-toimittaja ja merimelonnan harrastaja Pasi Nuutinen (nuutispasi@gmail.com)