Terveiset etelämereltä
Blogi 19.03.2018
Uuden Seelannin pohjoissaari on suoraan oikealla noin 50 merimailin päässä. Jos ei olisi yö, sen korkeimmat, yli 2 500 metriin merenpinnasta kohoavat tulivuorenhuiput saattaisivat juuri erottua horisontissa. Tai ehkä sittenkin vain kiikareilla.
Muuten meri on kaikkea muuta kuin tyhjä. Veneeni on kulkenut oikein mukavasti sillä aikaa, kun itse olin nukkumassa. Se on ohittanut melkein 8 000 muuta purtta. Edessäni on kyllä vielä reilusti toista kymmentä tuhatta kilpailijaa, mutta onhan kisa vasta alussa. Väliä Aucklandiin on kertynyt vasta reilut 300 mailia, maaliin Brasilian Itamajhin on vielä noin 6 300.
Tässä vaiheessa kaikille lukijoille lienee jo selvää, ettei kyseessä ole todellinen purjehdus.
Ei, vaan katselen virtuaalimaisemia virtuaaliveneeni kannelta virtuaalisessa Volvo Ocean Race -kilpailussa.
Sain linkkejä ja kutsuja virtuaalipurjehdukseen muutamaltakin kaverilta, kun maailmanympärikilpailu alkoi viime loka-marraskuun vaihteessa. Startin sprinttilegille en vielä lähtenyt, mutta ensimmäiselle valtameriosuudelle kyllä. Mikäpä ettei, ajattelin. Ei se mitään maksa, ja voihan se olla hauskakin tapa seurata rallia Lissabonista Kapkaupunkiin.
En ole koskaan – siis edes teininä – innostunut tietokonepeleistä. Biljardia tai tikkaa mieluummin kuin pacmaneja tai supermarioita, oli mielipiteeni ja on edelleen. Virtuaaliseilaus ei sitä mihinkään muuta. Purjehduksen kanssa tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä, enkä usko kenenkään sellaista kuvittelevankaan. Mutta kisan seuraamiseen tämä tosiaan käy paremmin kuin lehtiraporttien lukeminen (mitä ehkä toimittajana ei kannattaisi alleviivata).
Hauskuus tulee ennen kaikkea siitä, että omalle veneelle joutuu tekemään reitti- ja trimmivalintoja samojen sääennusteiden perusteella kuin oikeasti purjehtivatkin veneet. Niitä tutkiessa valottuvat mahdolliset ja mahdottomat reitit paljon konkreettisemmin kuin ennen.
Kuinka läheltä Brasiliaa pitääkin koukata matkalla Euroopasta Afrikkaan, kuinka kauas etelään pitää painua Australiaan pyrkiessä, kuinka pitkälle pohjoiseen täytyikin Hong Kongista purjehtia löytääkseen nopeimman reitin Uuteen Seelantiin; hämmästyttävää!
Samalla on kasvanut kunnioitus kilpailuun osallistuvia purjehtijoita kohtaan. Eri urheilulajien raskautta ja vaativuutta on toki mahdoton kovin suoraan vertailla, mutta kyllä valtameripurjehduksen täytyy kuulua rankimpiin kokemuksiin, mihin urheilija voi tällä planeetalla itsensä ajaa ja valmentaa. Minä huilaan hurrikaanit läpi kotisohvalta käsin, mutta siellä oikeat ihmiset kamppailevat tunnista, päivästä ja viikosta toiseen kylmässä, märässä, unenpuutteessa ja todellisesti läsnä olevassa kuolemanvaarassa – saadakseen veneensä kulkemaan vielä vähän kovempaa.
Siispä kiitos vain linkit lähettäneille kavereille: ihan hyvää ajankulua järjestitte talven tylsyyteen. Mitään sellaista koukkuun jäämistä ei ole tullut, että virtuaaliseilauksen takia jättäisin yhtään oikeaa veneilyä väliin, jahka jäät lähtevät.
Paitsi jos jotain kotimaisista suurkisoista pystyisi seuraamaan virtuaalisesti?
No, ehkä niihinkin koetan ensin saada oikean gastin pestin.