Finnboat varoittaa vaarallisista veneilytarvikehankinnoista EU:n ulkopuolelta
Ajankohtaista 10.06.2019
Finnboatin arvion mukaan yksityishenkilöt ovat maahantuoneet lukuisia vaarallisia venetarvikkeita, mm. hengenvaarallista asbestia sisältäviä sisätilanlämmittimiä. Kuluttajan tilatessa tuotteen EU:n ulkopuolelta toimii hän itse maahantuojana ja vastaa siitä, että Suomessa voimassa olevat turvallisuussäädökset täyttyvät.
Verkkokaupan helppous ja edulliset hinnat innostavat katselemaan tarjontaa ulkomailta. Ulkomaisissa verkkokaupoissa on vertailtavana runsaasti eri vaihtoehtoja, mutta usein ainut saatavilla oleva informaatio on tuotteen myyjän kirjoittama mainosmainen esittely.
Tämä on aiheuttanut kuluttajille väärinkäsityksiä, kun esimerkiksi tuotteen mitoista tai ominaisuuksista ei ole saanut etukäteen oikeaa kuvaa. Koska tuotteen palauttaminen on usein hankalaa, kantaa tilaaja riskin, jos hankittu tuote ei sovikaan suunniteltuun käyttöön.
EU:n ulkopuolelta hankittujen tuotteiden maahantuoja vastaa siitä, että tuotteet täyttävät eurooppalaiset vaatimukset sekä mahdolliset kansalliset erityisvaatimukset. Ennen maahantuomista maahantuojan pitää varmistaa, että valmistaja on huolehtinut tuotteen vaatimuksenmukaisuuden arvioinnista, laatinut vaadittavat tekniset asiakirjat ja EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen sekä kiinnittänyt tuotteeseen vaadittavat merkinnät, kuten CE-merkinnän.
Suomessa maahantuojan pitää varmistaa myös se, että tuotteen mukana ovat vaaditut asiakirjat, kuten käyttö- asennus- ja huolto-ohjeet sekä muut tarvittavat turvallisuustiedot suomeksi ja ruotsiksi.
Laitteen vaatimustenmukaisuudesta vastaa maahantuoja ja Tukes valvoo toimintaa pistokokein.
Kiinalaisesta lämmittimestä löytynyt hengenvaarallista asbestia
Venealan julkaisussa toukokuussa 2019 testattu kiinalainen diesellämmitin sisälsi paitsi heikkolaatuisia asennustarvikkeita, myös Suomessa jo vuonna 1994 kokonaan kiellettyä asbestia.
EU:n kemikaalilainsäädäntö REACH kieltää asbestia sisältävien tuotteiden valmistamisen, saattamisen markkinoille sekä käytön. Jos kuluttaja tilaa asbestia sisältävän lämmittimen EU:n ulkopuolisesta verkkokaupasta ja myy lämmittimen tai veneen, johon lämmitin on asennettu, hän on itse vastuussa EU:n kemikaalilainsäädännön vastaisesta toiminnasta.
Asbestin käyttö on yleistä mm. Kiinassa ja Venäjällä terveysriskeistä huolimatta, mutta Suomen vaatimusten mukaisia asbestia sisältävät laitteet eivät ole. Hankkimalla ja asentamalla laitteita, jotka eivät täytä eurooppalaisia vaatimuksia, voit vaarantaa itsesi ja ympäristösi.
Ainut tapa varmistua laitteen turvallisuudesta, vaatimuksenmukaisuudesta, toiminnasta ja vastuullisuudesta on hankkia tuotteet luotettavalta eurooppalaiselta valmistajalta tai maahantuojalta.
Finnboat suosittelee venetarvikehankintoja tehdessä ottamaan huomioon tuotteiden taustat ja käytettävyyden myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi lämmitinhankintojen yhteydessä on hyvä varmistaa laitteen korjattavuus ja yhteensopivuus biopolttoaineiden kanssa sekä pohtia myös hankinnan ekologisuutta ja kokonaistaloudellisuutta mm. elinkaarikustannusten näkökulmasta.
Lisätietoa: