Vene 22 Båt -messut siirtyy vuoden 2023 helmikuuhun

Ajankohtaista

Todennäköisesti edelleen jatkuvien yleisötilaisuusrajoitusten vuoksi Vene 22 Båt  -messut on päätetty siirtää ja järjestetään seuraavan kerran vuoden kuluttua 10. – 19.2.2023 Helsingin Messukeskuksessa.

Venemessut siirretään vuoteen 2023

Vene 22 Båt -messut oli tarkoitus järjestää 11. – 20.2.2022. Nykyiset yleisötilaisuusrajoitukset ovat voimassa pääkaupunkiseudulla 17.1. asti. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on kuitenkin jo suositellut Etelä-Suomen aluehallintovirastolle yleisötilaisuuksia koskevien rajoitusten jatkamista kahdella viikolla eli 31.1. asti. Lopulliset päätökset rajoituksista tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Messukeskus teki siirtopäätöksen yhdessä venemessujen toimeksiantajan Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n kanssa.

“Venemessut on iso kymmenen päivää kestävä tapahtuma, jonne tuodaan satoja veneitä. Veneiden kuljetusten kustannukset ovat suuret. Tässä tilanteessa emme voi ottaa riskiä siitä, että rajoitukset jatkuisivat vielä helmikuussakin. Kustannukset alkavat nyt realisoitumaan ja tässä tilanteessa emme voi muuta kuin nostaa kädet pystyyn”, toteaa Finnboat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo. “Venemessut on odotettu tapahtuma, jossa veneilijät kokoontuvat. Olemme omalta osaltamme pahoillamme, että emme voi tarjota elämyksellistä tapahtumaa tänäkään vuonna.”

"Venemessujen kaltaisen suuren tapahtuman valmistelujänne on pitkä, joten päätökset oli tehtävä nyt mahdollisimman nopeasti”, sanoo Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen. “Jatkuvasti muuttuva tilanne rajoituksineen ruokkii epävarmuutta ja on erittäin haasteellinen sekä tapahtumajärjestäjille että messuille osallistuville yrityksille. Messukeskus haluaa toimia vastuullisesti ja varmistaa kaikille asiakkailleen mahdollisuuden täysipainoiseen valmistautumiseen, kaupalliseen onnistumiseen ja turvalliseen osallistumiseen.”

Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene Båt -messut Messukeskuksessa Helsingissä Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta. Vene 23 Båt -messut järjestetään 10. – 19.2.2023.