Astianpesuun Ahvenanmaalle

Blogi

Kolme päivää Ahvenanmaalla kului vauhdilla. Aurinkoa saatiin, ja viuhuvaa sadetta kanssa. Pientä pressiryhmää pidettiin kuin piispaa pappilassa, mutta myös kierrätettiin ripeästi peräti 14 vierassatamassa ja veneilykohteessa näkemässä niiden uusimpia houkutuksia ja palveluita.

Veneilyä saaristomerellä

Talven ahkeroinnin tulokset tekivät vaikutuksen. Samoin pitkäjänteisyys, suunnitelmallisuus ja molempien varaan rakentuva optimismi kehitystyössä.

Veneilyn osaltahan kävi niin, että viime kevään ja kesän koronarajoitusten vaikutuksia kompensoi varsin hyvin kotimaanmatkailun kasvanut suosio ja veneilijöiden toivottua runsaammaksikin venähtäneet loma-ajat. Kaudesta ei tullut vierassatamille pelättyä katastrofia, vaan osalle se nousi jopa poikkeuksellisen vilkkaaksi.

Ahvenanmaa jäi väliinputoajaksi. Se on manner-suomalaisille varsin pitkän matkan päässä ja normaalivuosina siellä vierasveneilijöistä huomattava osa tuleekin Ruotsista. Kun tuo joukko jäi käytännössä kokonaan pois, aukkoa ei täyttänyt edes sinivalkoisten perälippujen runsastuminen. Joissakin kohteissa puhuttiin useiden kymmenien prosenttien pudotuksessa asiakasmäärissä.

Hanskoja ei silti lyöty naulaan eikä pensseleitä santaan. Päinvastoin, sillä kunnostus ja kehitys perustuu suunnitelmiin ja hankkeisiin, jotka ovat jatkuneet vuosia, ja jatkuvat edelleen. Tuoreena mielessä pyörivästä informaatiotulvasta nousee esiin kolme toisiinsa kietoutuvaa aallonharjaa.

Ensinnäkin, ympäristötietoisuus muuttuu hyvää vauhtia yleisen tason trendipuheesta käytännön teoiksi. Taustalla on Ahvenanmaalla hyvään vauhtiin päässyt sitoutuminen organisoituihin ja auditoituihin laatujärjestelmiin.

Majoitus- ja ravintolatoiminnassa suuri osa (itse Maarianhaminassa jopa suurin osa) yrityksistä on hakeutunut mukaan Green Key -järjestelmään (www.greenkey.fi ja www.greenkey.global). Vierassatamissa taas Blue Flag eli Sinilippu (www.blueflag.global) liehuu vastuullisen ja kestävän venematkailun tunnuksena saarimaakunnassa jo peräti 11 satamassa. Tuntuu vähän nololta, että manner-Suomen puolelta niitä löytyy yksi ainoa, Korpoström.

Tämä onkin se toinen merkittävä huomio: Ahvenanmaalla on lähdetty tarmolla mukaan kansainväliseen yhteistyöhön ja tuloksia näkyy jo.

Siniliput ovat osin seurausta muutama vuosi sitten käynnistetystä Smart Marina -projektista, jossa kehitettiin EU-rahoituksella vierassatamia Itämeren eri puolilla. Jostain syystä Suomessa lähinnä vain ahvenanmaalaiset tarttuivat täkyyn.

Rahoitukset ovat olleet merkittävä apu tyypillisesti pienten satamayritysten vaatimattomiin budjetteihin. Niiden eteen on tosin joutunut tekemään paljon ennakkotöitä: pitkän tähtäimen toimintasuunnitelmia, huolellisia perusteluja hankintojen järkevyydestä ja tarpeellisuudesta, avoimia ja tasapuolisia kilpailutuksia hankinnoista ja työurakoista, sekä tutkimusta ja ideointia oikeasti ympäristöä säästäviä ja suojelevia ratkaisuja.

Palkinnot näkyvät nyt konkreettisesti parempina laitureina, energiapiheinä ja aurinkovoimaisina satamapalveluina sekä siisteinä ja tehokkaasti kierrättävinä jätehuoltoina. Ja esimerkiksi niinä Sinilippuina, sillä luokituksen vaatimukset täyttyvät "sivutuotteena", kun parannushankkeet on tehty Smart Marinan edellyttämillä tavoilla.

Kolmas huomio on noissa pykälissä piilotellut vaatimus kunnollisesta astianpesupaikasta venevieraille. Pieni yksityiskohta oikeastaan, sillä eihän se ämpäreiden ja vatien kanssa puljaaminen nyt mikään suuri vaiva ole ollut tähänkään asti, ei myöskään puoliviileiden pesuvesien kiikuttaminen metsän rajaan pois satamavettä pilaamasta.

Mutta kuitenkin: lasien ja lautasten, pannujen ja kattiloiden kuuraaminen kunnolla puhtaiksi edes kerran, pari viikossa tuo hyvää mieltä melkein saunomisen veroisesti. Tämä on erityisesti pienillä veneillä pitkiä retkiä tekeviä koskettava seikka ja sikäli alleviivauksen arvoinen, että juuri meidän saaristomme antaa siihen parhaat puitteet koko maailmassa. On hienoa, että pienveneilyn lumoa autetaan saariston kaukaisimmilla rannoilla asti.

Joten tässä kesän motto pienveneretkeilijöille: Tiskiharja tanassa kohti Ahvenanmaata!