Ennustajien huijaama
Blogi 15.05.2017
Tätä kirjoittaessa, äitienpäivän aattona, television sääennusteessa uskalletaan vihdoin sanoa kelien muuttuvan lämpimiksi – tulevan viikon loppupuolella. Sinne on tosin matkaa vielä 4-5 vuorokautta, mitä meteorologit yleensä pitävät edes kohtalaisen luotettavan ennusteen pisimpänä aikarajana.
Pidempiinkin ennusteisiin olisi kovin kiva luottaa. Etenkin, jos ne ennustavat lämmintä ja hyviä purjetuulia. Varmaankin ilmiö on ihan inhimillinen. Sielu haluaa kuulla jotain mukavaa ja toiveikasta tulevaisuudesta, vaikka järki muistuttaa kyseessä olevan ennusteen eikä lupauksen.
Sama kaipuu on kautta aikain pitänyt leivässä myös puhtaasti huijauksiin pohjautuvia ennusteita horoskoopeista tarot-korttien kautta kahviporojen luentaan ja kämmenviivojen tulkintaan. Niistä eroten meteorologia on tiede, joka tunnustaa rajansa ja kykynsä. Pettymys syntyy vastaanottajan omassa päässä, kun varauksia ei kuulla tai muisteta.
Pitäisi hoitaa oma pää kuntoon, noin jääkiekkotermein.
Kyllä, takana on erittäin kylmä ja huonosäinen puolitoista kuukautta. Kyllä, on tullut takatalvia räntäsateineen useitakin kertoja. Olen saanut niistä osani, tällä kaudella kameraan on tallentunut kuvia jään peittämistä vinsseistä, mantookista roikkuvista jääpuikoista, lumisesta veneen kannesta ja rännän valkoiseksi rappaamasta ruorihenkilöstä.
Mutta kaiken tuon väliin on mahtunut myös huiman kauniita hetkiä. On siniharmaiden pilvien välistä siilautuvia auringonsäteitä, kimallusta aalloilla, toisiaan kosiskelevia vesilintuja kaislikoissa kaislikon suojissa paistattelemassa kevätauringossa. Sama aurinko on suloisesti lämmittänyt omaakin poskea, kun on onnistunut asemoimaan itsensä sopivasti avotilan suojaisimpaan kohtaan.
Päälle sattuvien huonojen kelien aiheuttama harmi myös haihtuu sillä sekunnilla, kun sää paranee. Parhaiten asennetta osoitti se gasti, joka lumikuuron jälkeen huomasi tyytyväisenä, ettei se muuten kastele takkia lainkaan yhtä pahasti kuin vesisade.
Enemmän kaivelee aina se, kun menee uskomaan huonoa ennustetta huomisesta niin paljon, ettei lähde liikkeelle ja vesille lainkaan – ja sitten istuu kotona katselemassa, kuinka ilta kuitenkin kirkastuu oikein nätiksi.
Vältän uskomasta ja etenkin levittämästä mitään kansallisuuksia koskevia stereotypioita niiden ilmeisen perättömyyden takia. Poikkeuksena sääntöön sanon nyt kovasti ihailevani norjalaisia. Siihen nähden, että he asuvat ilmastoltaan yhdessä koko maailman tympeimmistä paikoista, he näyttävät suhtautuvat säähän todella luontevasti.
Koskaan en ole huomannut heidän edes aikovan perua reissujaan huonon ilman takia. Huomisen ennusteen he katsovat ja ennen lähtöä vilkaisevat taivaalle valitakseen oikeanlaiset suojavaatteet. Sitten menevät vuonoilleen tai tuntureilleen, viihtyvät ja palaavat iloisen punaposkisina.
Jos sellaisen sisäisen norskin löytää itsestään, saa enemmän irti elämästä.