Helpon veneilyn vuosi

Blogi 03.01.2017

Palailimme kollegan kanssa testissä olleen moottoriveneen (n. 50 000 €) kuvauksista. Jollaksen vieressä pienen purjeveneen kannelta näytettiin köydenpäätä. Kaksi arviolta viisissäkymmenissä ollutta rouvaa pyysivät hinausta satamaan, kun perätuuppari ei suostunut käynnistymään. Ei hätää sinänsä, sanoivat, kyllä tuulikin varmaan kohta viriäisi.

Toki autoimme. Hinauksen ajaksi siirryin purteen tutkimaan reilusti teini-iän ohittanutta prutkua. Samalla katselin ympärilleni. Pursi ei ollut todellakaan hieno, mutta siisti ja viihtyisä. Goretexeistä ei tietoakaan, ihan tavallisissa tuulipuvuissa rouvat seilailivat. Ja hymyhuulin tarjoilivat omppuja sangosta; oli kuulemma naapuri tuonut ylimääräisiään.

Purren omistaja kertoi ostaneensa veneen eronsa jälkeen. Uutta sisältöä oli elämään pitänyt saada. Työkaveri oli neuvonut kaupoissa, budjetti oli rajattu suunnilleen tasoihin kunnon kaukoloman kanssa. Nyt oli toinen kesä purjehtijana menossa.

Veneellä poiketaan muutama kerta viikossa vähintään kahvittelemassa, rouva kertoi. Aina ei lähdetä laiturista, mutta harvoin menee koko viikkoa purjehtimatta. Pisimmillään oli purjehdittu päivälliselle Vuosaareen, noin viiden mailin päähän.

Paatti saatiin satamaansa. Konekin käynnistyi taas, kun tulppa kuivattiin. Hyvästelimme ja häivyimme. Hetken päästä puhkesimme ihastelemaan, kuinka helppoa ja halpaa voi veneily olla.

Kun työkseen testaa uusia purjeveneitä, ympärille kasvaa helposti kupla, jossa ”normaalipursi” on varusteineen 100-200 tuhannen arvoinen, ja valmis viemään kuusi henkeä kuukaudeksi Itämerelle. Onneksi tehtävälistallani on myös käytettyjen veneiden esittelyä. Ehkei niiden kupla ole muuhun maailmaan nähden muuten sen todellisempi kuin uusienkaan, mutta ainakin siihen kuuluu lukumääräisesti enemmän ja kaikin tavoin laajempi kirjo ihmisiä.

Niillä keikoilla parasta ovat veneilijöiden kertomukset kokemuksistaan. Pitkistä ja lyhyistä retkistä, tehdyistä ja tulevista, perheiden, ystävien tai perheiden kanssa. Kuinka erilaiset ihmiset, kuinka erilaisilla tavoilla ja veneillä, päätyvätkään samaan tulokseen: keräämään onnellisia muistoja vesiltä.

Alan median sisällä pohditaan usein, kuinka tätä helppouden sanomaa saisi levitettyä jo veneilevien ulkopuolelle?

Meille kun lukija on lähtökohtaisesti sellainen tilaaja, joka jo on lajin harrastaja. Heidän toiveensa luonnollisesti on, että jutuissa pureudutaan erilaisiin käytännön ongelmiin ja niiden ratkaisuihin.

Kun ei-veneilevä sivullinen tarttuu satunnaiseen alan lehteen, hänelle välittyy kuva lajista, jossa ollaan jatkuvasti konerikossa, homevaurioissa, merisairaana, umpisumussa henkensä kaupalla karikoita väistelemässä – hankkimassa asunnon hintaiseen veneeseen vuosittain rotuhevosen arvosta uusia varusteita.

Tavallisen veneilyn vaatimatonta arkea tulee liian usein pidettyä niin itsestään selvänä, ettei sen onnellisuutta tarvitse erikseen mainostaa. Ehkä kannattaisi, jotta maihin jääneet eivät kuvittelisi veneilyn olevan silkkaa huvikuunareilla keikarointia.

Ehkä siinä olisi siementä freelancerin uudenvuodenlupaukseen: ainakin pari juttua tavallisesta veneilystä pitää ujuttaa maakrapujen lehtiin vuonna 2017.