Hyvästit Vene-lehdelle
Blogi 04.12.2024
Eilen putosi postiluukusta viimeisin Vene-lehti. Tällä kertaa se on myös oikeasti viimeinen numero, sillä kustantaja Otavamedia lopettaa lehden julkaisun.
Oman sloganinsa mukaan ”veneilyn pää-äänenkannattaja” pysyi pinnalla 58 vuoden ajan ensimmäisestä vuoden 1966 kokeilunumerosta laskien. Säännöllinen ilmestyminen alkoi seuraavan vuonna ja joulukuun Vene jää historiaan viimeisenä; laittakaa keräilykappale talteen!
Noina vuosina Vene on ehtinyt yhdistää ja kasvattaa useamman sukupolven veneilijöitä. Minutkin, sillä varhaisimmat muistot lehdestä vievät pikkulapsuuteen. Opin lukemaan aapista näkemättä ja ennen kouluikää, kun iskän kainalossa selasin ja tavasin Aku Ankkaa ja Venettä. Kuvista ehdottelin komeimpia paatteja isälle ostettavaksi.
Ei hän tosin ostanut, sillä hartiapankkirakentajalla oli kiireempiä rahanreikiä täytettäväksi luodessaan niin monen muun maaltamuuttajan tavoin perheelleen elintasoa 70-luvun Suomessa.
Yhden puuveneen hän kuitenkin kunnosti ja toisen teki itse vanerista, joten lapsuutta kultaavat muistot perheemme seikkailuista helteisessä Sipoon saaristossa. Niiden kiiltoa ei himmennä lainkaan se tosiasia, että jälkikäteen arvioituna veneemme olivat sangen, noh, omatekemän oloisia.
Opiskelut ja työt veivät minut sitten vuosikymmeniksi sisämaahan ja maakravuksi. Ohuesta opiskelubudjetista löytyi silti melkein aina joustoa Veneen vuosikertaan. Tai edes irtonumeroihin niinä päivinä, kun tosimaailma kävi kovin ahdistavaksi. Etenkin pursitestien lukeminen tuntui tehokkaasti lohduttavalta unelmoinnilta, ja niiden tekijät näyttivät maailman onnellisimman ammatin löytäneiltä ihmisiltä.
Siihen nähden olikin melko hämmentävää, kun lopulta ajauduin ensin toimittajaksi, sitten töihin Vene-lehteen ja lopulta itse samaisia esittelyjä kirjoittamaan. Harva saa mahdollisuutta paiskia hommia rinta rinnan lapsuuden sankareidensa kanssa.
Ehkei Kari Wilén minulle ihan Tarzan ole, mutta sellainen mentor, tutor ja maestro, että tuskin olisin ilman hänen tukeaan pärjännyt vuosikymmentä päätoimisena pursitestaajana. Vilpitön ja syvä kiitos on paikallaan.
Niin myös kaikille Veneen toimituksessa ja avustajina työskenneille kollegoilla. Teidän ansiostanne hauskaa oli, niin kauan kuin sitä kesti. Kirjahyllystäni laskien olen ollut mukana ainakin 177 Vene-lehden teossa toimitussihteerinä, kirjoittajana, kuvaajana tai kaikkina kolmena; arkistoni ei ole ihan täydellinen.
Tasaisen vauhdin taulukolla arvioituna julkaistuja pursitestejä, -koeajoja ja esittelyjä lienee vähintään pari sataa, sekä uusia että käytettyjä veneitä. Niistä jälkimmäisiin liittyy kolmas kiitoksen aihe. Vaikka esittelyissä on aina keskitytty itse veneisiin, joka ikinen minut omaan veneeseensä päästänyt kippari on jättänyt myös inhimillisen jäljen. Te olette opettaneet käytännössä, kuinka monella tavalla vesillä olosta voikaan nauttia. Ja antaneet sen tuhannen trimmausvinkkiä keskenään aivan erilaisiin veneisiin.
Kaikki tuo huomioiden on varmaan sallittua, että luen ja selaan viimeistä Vene-lehteä melkoisen haikeana. Juuri nyt olen enemmän suruissani hienon ja pitkän perinteen katkeamisesta kuin siitä ikävästä tosiseikasta, että samalla jään niin työttömäksi kuin freelance-toimittaja ylipäänsä voi.
Mutta nuo molemmat yhteenlaskien päätän jäähyväiseni tavallisen kiitos-ja-anteeksi -pyynnön lisäksi lupaukseen ja uhkaukseen: Vielä minä jonkin keinon löydän kirjoittaa lisää purjehduksesta!
Bloggaaja on purjehdukseen erikoistuva freelance-toimittaja ja merimelonnan harrastaja Pasi Nuutinen (nuutispasi@gmail.com)