Inuiittikevät

Blogi 19.04.2021

Ehdotan uudissanaa. Sellaista tarvitaan vastapariksi intiaanikesälle, syyskylmien jälkeiselle lämpimälle jaksolle, joka kruunaa veneilykauden ja antaa voimaa sieluun läpi kylmän talven.

Mutta myös keväisin on aivan erityinen ajanjakso. Se on aivan avovesikauden kynnyksellä raukoille rannoillemme ehättävä ensimmäinen todella aurinkoinen viikko. Lämpöaallosta tosin on tässä yhteydessä vähän uskallettua puhua, kun meri vielä hohkaa hyytävän kylmänä.

Inuiittikevät, sitä ehdotan ja tarkoitan. Inspiroituneena tälläkin kertaa uuden mantereen alkuasukkailta, mutta paremmin meidän leveysasteillamme asuvilta kohtalotovereilta.

Heillä, kuten meilläkin, valon määrän dramaattisen nopea lisääntyminen parantaa verenkiertoa, hormonitasapainoa ja mielenterveyttä lämpötilan muutoksista riippumatta. Pimeistä talviasumuksista kömmitään ihmettelemään lumen ja jään alta vapautuvan luonnon syntymistä uudelleen. Silmät menevät kirkkaudesta sirrilleen, mikä väistämättä vetää suupieliä ylöspäin. Hymyksi se on arka, vähän väkinäinen ja pakotettukin, mutta hymy kuitenkin.

Avoin ulappa kimmeltää sinisempänä kuin ikinä. Se ei ole pelkkä optinen vaikutelma eikä optimisimin luoma harha, vaan ihan totta. Levät ja siitepölyt, varsinaisista saasteista puhumattakaan, eivät vielä ole vettä samentamassa.

Inuiiteilta tulee myös paras väline ajankohdasta nauttimiseen. Kajakki ei vaadi keväthuoltoa, vaan on valmis vesille heti tilaisuuden raottuessa. Pölyt voi toki pyyhkäistä jos on luppoaikaa, mutta kyllä ne kannelta lähtevät aaltojen huuhtominakin. Laiturit saavat vielä kyyhöttää maissa eikä lähtöä jarruta, vaikka jäätikön reuna olisi vielä vähän kauempanakin. Eikä millään muulla veneellä saa yhtä käsinkosketeltavan läheistä (kirjaimellisesti) tuntumaa uuden veden puhtauteen ja raikkauteen.

Auringonpaisteessakin vesillä on vielä aivan pirullisen kylmä. Siksi on pelkästään hyvä, että kajakin liikuttelu sinänsä tarjoaa kropalle lämmitystä. Juuri sillä samalla tavalla, jota poromiehet ja muut arktiksen asukkaat koettavat opettaa turisteille: "Pidä ittes koko ajan pienessä liikkeessä, vaan älä päästä hikeä pintaan."

Kevyttä, lämmittävää työskentelyä, joka runsashappisen päivän päätteeksi antaa terveen ja väsymyksen. Kajakilla liikkuva telttailija löytää aina, siis ihan aina, rantautumispaikan tuulelta suojatussa sopukassa.

Taitavimmat kokkailevat siellä gourmet-illallisen matkan varrella itse pyytämistään ahvenista. Me muut tyydymme purkkiruokaan, mutta silläkin pääsee noissa oloissa paratiisin portille. Portin läpi sujahtaa, kun nukahtaa kunnon untuvapussin lämpöiseen syliin ja herää keväriemuisten muuttolintujen konsertointiin.

Tätä kirjoittaessa inuiittikevät on täydessä kukassa ainakin etelärannikolla. Venesatamissa laiturit ammottavat vielä lähes tyhjinä, vaikka rannan puolella on täysi tohina kevätkunnostusten parissa.

Meitä harvoja, jotka jo pääsimme oikeasti avaamaan veneilykautemme, odottivat käytännöllisesti katsoen typötyhjät väylät ja autiot saaret. Saimmeko nauttia niistä yksin, vai jouduimmeko tekemään niin, se jää vähän tulkinnanvaraiseksi. Olihan se harvinainen elämys eikä sen nautinnollisuutta voi kiistää. Toisaalta, harvoin on niin hyvä mieli täyttänyt rintaa, kuin toisen veneilijän viimein tullessa vastaan eturaajaa tervehdykseen kohottaen.

Joten tervetuloa vain vesille mahdollisimman pian, kaikki lajitoverit, venetyypistä riippumatta. Eipä hukata inuiittikevättä!