Kaduttaako telakointi?
Blogi 13.01.2020
Tätä kirjoittaessa näkyy Helsingin lahdenpohjukoissa jo vähän jäätä. Tai riitettä se lähinnä on, ja tuskin olisi sekään syntynyt vähänkään tuulisempana päivänä.
Omituinen talvi. Tosin meteorologisin termein ja tarkalleen ottaen talvea ei ole vielä ollutkaan etelä- ja lounais-Suomessa. Siihen vaaditaan kahden viikon pätkä, jolloin vuorokauden keskilämpötila on pakkasella. Sellaista ei ole ollut, eikä ennusteiden mukaan ole tulossakaan ehkä koko tammikuussa.
Ilmastonmuutoksen kieltäjät täyttävät nyt somepalstoja jankkaamalla, että ihan ollaan silti tavallisen vaihtelun puitteissa, tämäkään talvi ei todista mitään, ja Greta Thunberg on pelkkä teinityttö ilman mitään asiantuntemusta. Väitteissään he ovat ihan pikkuisen oikeassa sekä perusteellisesti väärässä.
Vaikka talvesta ei tulisikaan se “Kaikkien Aikojen Lämpimin Ikinä” (minkä tiedämme vasta talvikuukausien jälkeen), ei se silti tavallinen ole. Vaikka yksittäisen maan poikkeuslämmöt eivät kelpaa näytöksi koko planeetan ilmastosta, ovat meidänkin lukemamme mukana aineistossa, joka kelpaa. Eikä Gretaa kukaan ole asiantuntijaksi väittänytkään, kaikkein vähiten hän itse: viesti on juurikin, että päättäjien pitäisi kuunnella tiedettä enemmän kuin omia etujaan ajavia lobbareita.
Sekin on selvää, että vaikka tämä talvi ei olisikaan vielä ilmastonmuutoksen ensimmäinen airut, se näyttää paljon siitä, mitä tuleman pitää.
Jotkut iloitsevat lumen ja pakkasen puutteesta. Ymmärrän logiikan, vaikka en tavoita samaa tunnetta. Leveysasteemme ei muutu ilmaston myötä, joten lämpeneminen ei tuo minuuttiakaan lisää auringonvaloa.
Minulle pikku pakkanen – ja muutama viikko kovempaakin – on ollut mitätön hinta siitä, että lumivaipan valkoinen loiste poistaa kaamoksen masentavan harmaan synkkyyden. Jos tällaisia talvia tulee enemmän, minun kaltaiseni ovat niitä, jotka jatkossa jonottavat mielenterveyspalveluihin. Ellemme keksi henkistä tilaa kohentavia harrastuksia, kuten veneilyn lisäämistä.
Traileriveneileville kalamiehille tämä ei ole ollut ongelma. Kuulopuheiden mukaan jouluna saattoi syntyä ennätys siinä, kuinka monessa juhlapöydässä nautittiin itse, omasta veneestä käsin, aatonalusviikolla pyydystettyä kalaa.
Tiedän myös varmuudella yhden tapauksen (ja huhuna kaksi muuta), joissa ihan täysmittainen matkavene laskettiin uudelleen vesille pyhiksi. Kahden pariskunnan yhteisjoulu typötyhjän saariston rauhassa oli kuulemma niin ainutlaatuinen kokemus, että päätös jättää vene vesille uudenvuoden yli syntyi samalla reissulla.
Joka kerta, kun nämä tarinat ovat nousseet puheeksi, pöytäkunnassa on ollut aistittavissa selvä kaipauksen ilmapiiri. Muutamat ovat alkaneet suoraan pohtia käytännön järjestelyjä “välikauden” järjestämiseksi omalle veneelleen. Useimmat ovat kuitenkin hieroneet ohimoitaan ja harmitelleet, kuinka tulikin otettua vene monta kuukautta liian aikaisin pukeille. Että ensi vuonna kyllä uskalletaan pidempään. Tai ainakin jätetään vene telakalla siihen ensimmäiseen riviin.
Koska lyhytkin päivä merellä piristää mieltä enemmän kuin kokonainen patteristoja kirkasvalolamppuja. Uskokaa pois, kokeiltu on.