Messujen murrosvuosi

Blogi 01.12.2020

Viime viikolla kuultiin huono uutinen. Helsingin Vene 21 Båt -näyttelyä ei pidetä perinteiseen tapaan, vaan se muutetaan verkkotapahtumaksi.

Tätä osattiin odottaa. Suomi on tähän asti pärjännyt koronakriisissä erinomaisesti koko maailman mittakaavassa. Venemessujen suhteen meillä on ollut hyvää onneakin. Viime kevään Helsingin näyttely oli yksi viimeisiä Euroopassa ennen matkustuskieltoja. Esimerkiksi Tukholma vain pari viikkoa myöhemmin suljettiin kesken näyttelyn.

Elokuinen Uiva taas sattui juuri epidemian aallonpohjaan. Väljänä, hyvin organisoituna ulkotapahtumana siitä ei myöskään muodostunut mitään viruslinkoa – se on syytä pitää mielessä vastaisen varalle.

Muualla Euroopassa peruutettujen näyttelyiden luettelo on lohduttoman kattava. Valitettavasti ennakkoarviot kertovat saman linjan jatkuvan läpi tulevan talven ja kevään. Peruutuspäätöksiä ei myöskään vedetä takaisin, vaikka tilanne äkkiä paranisikin. 

Venenäyttelyt ovat niin massiivisia logistiikaltaan, ettei niitä polkaista pystyyn noin vain. Helsingin messujenkin suunnittelu alkaa vuosittain jo hyvissä ajoin ennen edellisten päättymistä.

Panostuksen kalleuden ja monimutkaisuuden vuoksi näyttelyihin osallistuminen on asia, josta venealan sisällä puhutaan läpi vuoden normaalitilanteessakin. Näytteilleasettajista tiukimmassa raossa ovat suuria, harvakseltaan myytäviä veneitä edustavat. Hallivuokrat, kuljetuskustannukset ja ylimääräisen työvoiman palkkaaminen messupäivystykseen ovat iso summa pienyritykselle. Ne tulevat varmasti maksettaviksi, mutta entä tulopuoli? Tavoitetaanko joku sellainen ostaja, jota muuten ei löytyisi? Tuskin koskaan kysymystä tutkitaan tarkemmin kuin tulevana keväänä. Jos kauppa käykin normaalisti, onko enää tarvetta messuille?

Messujen järjestäjät keräävät huimat määrätä tilastotietoa. Paljonko oli kävijöitä, kauanko viipyivät, minkä verran ja mihin he käyttivät rahaa, tulivatko ostoaikeissa ja toteuttivatko aikeitaan, mikä oli ikäjakauma, mistä asti tultiin; kaikki tuo ja paljon muuta löytyy säntillisesti kirjattuina numeroina.

On silti tärkeää miettiä myös asioita, joista ei ole numerotietoa.

Sana "messu" tarkoitti alunperin niitä seurakuntalaisten kokoontumisia, joista kehittyivät varsinaiset jumalanpalvelukset. Jotenkin päätyi tarkoittamaan myös kaupallisia näyttelyitä, ja samanmielisten ihmisten yhteen kokoontumisia nekin ovat.

Ihminen on laumaeläin. Me voimme paremmin, kun tunnemme kuuluvamme johonkin suurempaan ryhmään. Se koskee niinkin individualistista harrastusta kuin veneilyä. Ei meillä ole enää pitkään aikaan ollut syytä näyttää vastaantulijalle aseettomia käsiämme, mutta niinpä vain yhä moikkaillaan. Ollaan samaa heimoa, eri porukkaa kuin maakravut (ja siksi vähän mukavampia), ele kertoo ja tuo hyvän mielen. Messua voi ajatella nimenomaan rituaalina niille veneilijöille, jotka tulevat Pasilan halleihin ilman pienintäkään tarvetta tai aietta ostoksiin.

Ensin valmistaudutaan. Ohjelmasta ehkä kaivetaan ennakkotietoja, sitten sovitellaan aikataulut puolison, perheen tai kavereiden kanssa. Kyydit pitää järjestellä, sehän on matkoineen tuntien reissu. Kauempaa tulevilla saattaa mennä yökin.

Rahaa menee, se on varma. Lippuihin, haukkapalaan ja virvokkeisiin. Kun edellisestä lajitovereiden tapaamisesta on jo kuukausia, ehkäpä käydään oikein ravintolassakin. Joka tapauksessa, kokonainen päivä kuluu parhaan harrastuksen ja kavereiden seurassa.

Kotiin palatessa konkreettisia tuomisia on vain nippu esitteitä, jotka luultavasti päätyvät parin päivän sisällä roskikseen. Mutta se mielen ylennys ja henkinen virkistyminen on melkein kuin oikeasta venepäivästä ja kantaa oikean kauden alkuun saakka. Saattaa se lähettää liikkeeseen ostoksillekin, mutta se on sivuseikka.

Rituaalin tekevät joka vuosi kymmenet tuhannet veneilijät, joten messu on varmasti jotain muutakin kuin iso alennusmyynti.

Helsingin näyttelyn järjestäjille – siis Suomen venealalle – pitää nostaa hattua siitä, että väistämättömän edessä ei lannistuta. Verkkomessua ei ole ennen nähty ja se vie meidät uuden eteen riippumatta siitä, odotammeko kaupallista vai henkistä palkintoa.

Siitä voi olla varma, että nyt saatavat kokemukset tulevat muokkaamaan tulevia venenäyttelyitä. Myös perinteiseen tapaan pidettäviä, sillä ne eivät voi eivätkä saa kadota.

Koska minulla on veneilyyn rakkaus, messuihin minulla on usko ja toivo.