Noloimmat aloitukset

Blogi 17.04.2023

Kun into kasvaa huippuunsa, harkinta tapaa kutistua vastaavasti. Epäilemättä jokaisella veneilijällä on muistoja vesillelaskuista, joista kauniisti sanottuna on kertynyt oppia kantapään kautta. Niin myös ammattilaisilla, ehkä jopa harrastajia enemmän.

Ei siksi, että tyhmempiä olisimme – en ainakaan myönnä – mutta ihan yhtä innoissamme kyllä touhotamme. Lisäksi osallistumme yleensä aika usean veneen vesille laittoon, joskus aikataulupaineissa ja usein vaihtelevilla porukoilla. Tyypillisesti mokia jälkikäteen perattaessa syyksi paljastuu sama vanha klassikko: "Luulin, että joku muu tekee sen."

Ehdoton ykkönen omissa tunaroinneissa tapahtui juuri noin. Itseäni reilusti kokeneemman kollegan kanssa laskimme veneen vesille ilman pohjatulppaa. Ajettiin ihan kiva testilenkkikin, kunnes raskaanpuoleinen liukuasento alkoi kiinnittää huomiota. Kurkistus pilssiin ja moottoritilaan johti sangen intensiiviseen pumppaustuokioon ja veneen ripeän palautukseen trailerille. Kun laitoimme tulpan paikoilleen yhdessä, sovimme, ettei tässä nyt varsinaista syyllistä tarvitse määritellä. Tärkeämpää on, ettei asiasta juuri puhella eteenpäin.

Toinen nolo oppi on se, ettei ilman karttaa pidä lähteä edes lyhyelle testiseilaukselle. Jäät siirtelevät viittoja ja vie aikansa, ennen kuin ne on talven jäljiltä korjattu takaisin oikeille paikoilleen. Se tuttu "ihan varmasti turha" viitta ei varhaisen ensipurjehduksen aikaan välttämättä olekaan ihan turha, tiedän nyt.

Tilastollisesti yleisin, mutta tavallaan kaikkein noloin tumpelointi on polttoaineen loppuminen ensimmäisellä reissulla. Siltä olen itse välttynyt ehkä siksi, että pohjimmiltani purjeveneilijänä poden suurta huolta ja epäluottamusta pelkän moottorivoiman varassa kulkeviin veneisiin. Siksi tarkistan aina polttoainemittarin useaan kertaan ja varmistan varakanisterin olevan mukana. Sitä voi tarvita muutenkin, sillä seisontakauden aikana tankin pohjalle kerääntynyt sakka tukkii yllättävän usein suodattimia.

Jommasta kummasta syystä ulapalle jääneitä veneitä olen hinaillut takaisin satamaan harva se kevät. Kippareiden ilmeitä katsellessa ei ole tullut mieleenkään koettaa keventää ilmapiiriä vitsailemalla.

Toinen asia, jossa uskallan kehua olevani keskivertoa huolellisempi veneilijä, on paukkuliivien huolto. En ole vielä koskaan itse, eikä miehistöistäni kukaan, joutunut kevätkylmän veden varaan. Melonnan yhteydessä elementti on kuitenkin tullut sen verran tutuksi, että tiedän sen vievän toimintakyvyn erittäin nopeasti.

Paljon pienemmässäkin haverissa on kaikkea muuta kuin hauskaa huomata, että kännykän virta on huvennut somepäivityksiin, eikä vara-akkua tullutkaan vielä pakattua veneeseen. Apu kun vielä lähes tyhjillä vesillä on melkein aina puhelinsoiton takana, ei lajitovereiden huomaavaisuuden varassa.

Totta on, ettei kevätinnostusta voi koskaan täysin välttää. Sinisenä kimaltavat ulapat, raikas tuulenviri ja auringon lämpö poskilla nyt vain ovat niin kiihdyttäviä ilmiöitä. Onneksi nykyisin voi saada ensiapua venekuumeeseen, vaikka oma paatti vielä lepäisi telakalla.

Finnboat on jo useana keväänä koonnut venevalmistajia ja -kauppiaita yhteiseen koeajopäivään Lauttasaareen. Tänä vuonna ihan varmasti valmiiksi varustettuja veneitä pääsee kokeilemaan 12.–13. toukokuuta.

Tosin saattaa käydä niinkin, että sellaiset maistiaiset vain lisäävät ruokahalua.

Bloggaaja on purjehdukseen erikoistuva freelance-toimittaja ja merimelonnan harrastaja Pasi Nuutinen (nuutispasi@gmail.com)