Onnea numeroina

Blogi 19.07.2018

Suomi todettiin keväällä jossain tutkimuksessa maailman onnellisimmaksi maaksi. Perusteena olevista tilastoista ja niiden tulkinnoista oltiin jälkipuinnissa eri mieltäkin. Henkilökohtaisen epäonnen keskeltä ei ole aina helppo nähdä koko kansan onnea. Lomapurjehduksen puolivälin juuri ylittäneenä voin listata joitakin numeroita, jotka näin yksilötasolla kiistatta lisäävät, kiteyttävät tai muuten vain julistavat omakohtaista onnellisuutta.

Takana olevien purjehduspäivien lukumäärä 14, vaikka jäljellä olevien määrä saisi olla seitsemää suurempikin.

Tuulen nopeus 4-6 m/s. Sitä tyynemmässä iloa tuo veneestä käsin suoritettujen uimapulahdusten määrä, enimmillään viisi kertaa per päivä. Kihdin länsipuolella levää ei ole ollut kiusaksi asti, vaikka paikka paikoin rihmastoja on ulapoilla kellunut lievään huolestumiseen saakka.

Meriveden lämpötila +17-18 astetta. Enemmänkin kestäisin, enkä ihan vielä ala marmattaa varmaan kolmeakymppiä lähestyvästä helteestä aurinkoisessa avotilassa. En, vaikka hellehattu unohtui kotiin ja matkalta ostettu uusi vaikuttaa jo hukkuneen (myyjätär sanoin minun näyttävän se päässäni vähän Indiana Jonesilta, joten pakkohon se oli ostaa kalliinpuoleisesta hinnasta huolimatta).

Alle 20 euron satamamaksut sähköineen, suihkuineen, vessoineen ja vesineen. On tämä meillä niin paljon huokeampaa kuin Välimerellä. Erikoiskiitos Jussarön uusille yrittäjille: vitosella pääsee saunomaan ilman aikarajaa viihtyisään rantasaunaan jonottamatta. Yhteisssauna on erinomainen idea.

Syötyjen Oolannin pannukakkujen määrä: kolme ja nousussa. Sitten on niitä numeroiksi muuttamattomia asioita. Herääminen naapuriveneistä kuuluviin pikkulasten ääniin. Teinien kiljahtelu aamu-uinneillaan. Juttelut satamaväen kanssa, kun sattuu ainoaksi asiakkaaksi. Ahomansikat luontopolun varrella. Kotkan liitoa saarien päällä ja tiirojen taiturimaista kalastusta en väsy koskaan katsomaan. Kasvava kohina keulassa, kun tuuli tarttuu purjeisiin ja matka jatkuu kohti seuraavia satamia.

Priceless, kuten luottokorttimainoksessa sanotaan.

Näin leppoisalla tuulella ei jaksa harmistua edes tyhmästä käytöksestä. Kummastelen vain. Sottungassa nimittäin paikallinen kauppias pitää saatavilla ilmaisia polkupyöriä, joilla venevieraat pääsevät tutustumaan saareen pidemmällekin. Samalla niillä voi poiketa puodissa parin kilometrin päässä.

Eikö näissä kannattaisi olla korit ostoksille, kysäisin kauppiaalta. On ollutkin, mutta ne tapaavat hävitä veneilijöiden matkaan, kuului vastaus.

Ihmettelen, mikä on niin pakottava tarve ostoskorille veneessä, että niitä pitää varastaa ilmaisista fillareista?

Jos joku osaa vastata, niin kiitos.

Selittävä kuvakin olisi kiva.