Paineiden kasvaessa

Blogi 31.03.2021

Pääsiäinen on Wikipedian mukaan kristinuskon vanhin juhla. Sitä vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Oikeasti kevääntulon juhla on vielä vanhempi, eikä siihen ole etenkään näillä leveysasteilla erityisesti uskontoja tarvittu – vaikka ne toki mielellään ovat mukaan tuppautuneet.

Vuodenaika nimittäin on aina koetellut ihmisten sitkeyttä vaikeuksien keskellä ja luottamusta parempaan tulevaisuuteen. Talven aikana on syöty ruokavarastot, joten paastojen sijoittuminen juuri tähän kohtaan vuotta on ollut luontevaa ilman sen kummempia pyhityksiä tai katumisharjoituksiakin.

Niihin tosin saattoi olla muita syitä. Kun on kuukausitolkulla istuttu pitkästymässä igluissa, jurtissa, kodissa tai savupirteissä kylki kyljessä samojen naamojen kanssa, on ihan varmasti välillä päreet palaneet. On tullut tökittyä toisia ilkeillä sanoilla oman pahan olon purkamiseksi. Nyt pitäisi tunnustaa itselleen olleensa väärässä. Sitten pitäisi vielä pyytää anteeksi.

Molemmat helpottuvat, kun käytössä on riittejä ja rituaaleja. Ne voivat ovat juhlallisen uskonnollisia tai leikkisän kujeilevia, mutta palvelevat samaa asiaa. Ristikulkueet, virpomiset, suklaamunien jakamiset ja yhteiset ateriat luovat tunnelmaa, jossa toisille voi osoittaa välittämistä ja ystävällisyyttä. Halaus, hymy, pienet lahjat ja kohteliaisuudet usein riittävät sovun palauttamiseen ilman sen tuskallisempia ja muodollisempia anteeksipyyntöjä ja -antamisia. Onhan se parempi aika jo kaikkien nähtävissä ja aistittavissa.

Veneilijän kevätjuhlaan kuuluu tietenkin valmistautuminen kohta koittavaan vesillelaskuun. Kaanoniin ja riitteihin kuuluu rahanmenon päivittely ja työn määrästä tuskailu, mutta kun laittaa käden sydämelle, tuntee sen innostuneen värinän. Myrtynyt ilme tarvikeliikkeen kassalla muuttuu lähes kaikilla aurinkoiseksi hymyksi, kun uusien tilpehöörien kanssa suuntaa telakalla odottavaa paattia kohti.

Luulenpa, että tämäkin ilmiö on kristinuskoa vanhempi.

Suunnilleen pahin ajateltava loukkaus hartaasti palkintoa odottavalle ihmiselle on se, että palkinnon antamista siirretään. Juuri nyt näyttää siltä, että niin on käymässä niin veneilijöille kuin kaikille muillekin.

On erittäin, erittäin katkeraa, jos koronatilanteen aiheuttamat liikkumisrajoitukset sattuvat juuri veneiden kunnostusaikaan. Se lykkäisi tietysti saman verran pääsyä vesille ja suunnilleen turvallisimpiin epidemia-aikojen harrastukseen.

Viime keväänä veneilijät yleisesti ottaen ja veneilyharrastuksia organisoivat seurat erityisesti toimivat kiitettävän vastuullisesti. Hygienia- ja suojausohjeita noudatettiin, valmennuskuvioita muutettiin, vanhoissa tavoissa ja perinteissä joustettiin, jotta itse toiminta saatiin käyntiin lähes normaalisti. Ja erinomainen veneilykesä siitä lopulta tulikin.

Nyt tilanne on sekä parempi että huonompi.

Parempi sikäli, että seurojen ja muiden toimijoiden poikkeuskuviot on kertaalleen harjoiteltu. Nyt niitä pitää vain soveltaa uudelleen, entistä paremmiksi hiottuina.

Huonompi sikäli, että yksittäisten ihmisten paineet ja pettymykset voivat olla vielä kovempia kuin vuosi sitten. Vaaditaan siis vielä enemmän jo maissa harjoitettavaksi hyvän merimiestaidon ja kippariominaisuuksien ydintä: erinomaista itsehillintää ja rauhallisuuden säilyttämistä uhkaavan vaaran edessä, oman ja miehistön toimintakyvyn säilyttämiseksi.

Vanhan sanonnan mukaisesti, rukoilukin saattaa auttaa myrskyssä, mutta reivaus ajoissa ja järkevä navigointi auttavat varmasti.

Ja yli kaiken pitää muistaa, että kaikkein synkimpinäkin aikoina ne pienet virpojat ovat karkkiensa arvoisia!