Rentoutta radoilta

Blogi 26.04.2017

Jos kerran seura tekee kaltaisekseen, kannattaa pyrkiä itseään parempaan seuraan.

Veneilytaitojen osalta koetan toteuttaa ajatusta tunkemalla itseni kilpapursiin aina, kun jutun aihe siihen antaa aasinsillan. Vaikka lehtemme eivät varsinaisia urheilulehtiä ole, aika monta veneen ja purjeiden käsittelyä esittelevää juttua on kätevintä tehdä käyttäen kisaajia asiantuntijoina ja opettajina.

Joskus noista keikoista tulee todellisia elämyksiä. Viimeisin oli osallistuminen siirtopurjehdukseen, jolla Englannin Cowesista tuotiin Helsinkiin kovan luokan avomeriraaseri. Farr 52 tulee näkymään Suomenlahden kisoissa nimellä Audi G-Tron, ja epäilemättä siinä joukossa, joka kamppailee kisan nopeimman veneen tittelistä.

Pitkä siirto muistuttaa monessa mielessä enemmän tavallisilla veneillä tehtäviä matkapurjehduksia kuin kilpailua. Siksi oli kiinnostavaa tarkkailla, kuinka kisamiehistö toimii ollessaan leppoisalla vaihteella. Päällimmäisin ero oli intensiteetin jyrkkä vaihtelu.

”Normiperheen” – mitä se sitten tarkoittaakaan – tai kaveriporukan kaikki jäsenet yleensä ovat kaikki ja koko ajan vähän mukana purjehduksessa, vähän seurustelussa, vähän lepäilevät ja vähän navigoivat. Kaikki asiat sujuvat kohtalaisen stressaamatta, vaikka mikään ei menisikään ihan nappiin.

Kisamiehistö taas puhalsi yhteen hiileen vahdissa ollessaan, trimmasi koko ajan, seurasi sääennusteita ja merkitsi karttasijaintia. Vahdin jälkeen taas vaihdettiin täysin vapaalle: ensin ruokaa nokan alle, sitten heti petiin.

Tuloksena oli koko ajan täsmälleen oikeaan suuntaan ja tehokkaasti liikkuva vene, jossa silti matkustaa hyvin levännyttä ja viihtyvää porukkaa.

Toinen opettava kokemus on olla gastina missä tahansa rataveneessä. Eräs kaveri tiivisti ensimmäisen kertansa fiilikset havaintoon, josta olen tasan samaa mieltä: yhden kisapäivän taistelut kääntöpoijuilla painavat väistämissäännöt syvemmälle selkäytimeen kuin koko talven istuminen työviksen kursseilla.

Kisoihin muuten on varsin helppo päästä mukaan, etenkin ilman omaa venettä. Gasteista on useammin pulaa kuin ylitarjontaa. Lähimmän seuran viikkokisoista kannattaa kysellä ensin, ja sitten noudattaa hyvän gastin kahta perussääntöä: tarjoudu, kun kysytään, äläkä peruuta viime tingassa. Ennen kuin huomaatkaan, kiinnostuneita kippareita on valittavaksi asti.

Oman veneen käsittelyn opetteluun seurojen viikkokisat ovat tietysti myös mitä luontevin paikka. Laituriin palattua kannattaa ujostelematta kysellä, mitä parannuksia kokeneemmat saattoivat sivusta katsellessa huomata. 

Ujommille tiedoksi, että viimeiseksi jääneelle eivät naureskele enempää järjestäjät kuin kilpakumppanitkaan. Päinvastoin. Jokaista osallistujaa pitävät arvokkaana ja porukkaan kuuluvana myös kärkitiimit. Sen verran olen myös lautakuntaveneessä istunut maalilinjaa auki pitämässä, että uskallan vakuuttaa aplodien sille viimeiselle veneelle olevan ihan aitoja ja oikeasti kannustavia.

Sijoituksista riippumatta suurimman palkinnon kisaharrastuksesta kuittaa seuraavalla lomapurjehduksella. Ihan silkka tieto veneen ja purjeiden käyttäytymisestä auttaa tekemään kulusta mukavampaa ja helpompaa. Vielä suurempi merkitys ainakin oman kokemukseni mukaan on sillä, että teoria on hioutunut käytännön osaamiseksi.

Jossain vaiheessa sitä vain huomaa tekevänsä oikeita asioita, niitä sen kummemmin ajattelematta. Tiedättehän, siinä rennon kaveripurjehduksen lomatunnelmassa.