Unelmia auringosta

Blogi 20.12.2023

Unelmia auringosta

On vaikeaa, ellei ihan mahdotonta sanoa tarkkaan, kuinka monta suomalaista venekuntaa viettää joulua maailman merillä. Olemme omapäistä ja -toimista väkeä, eivätkä läheskään kaikki huutele elämänsä reissuista julkisuuteen edes näinä some-intoilun päivinä.

Eivätkä kaikki suomalaiset edes purjehdi oman lippumme alla. Siihen voi olla monia syitä, joista vähäisimpiä eivät ole veneiden tai niiden omistajien pysyvä asuminen muualla kuin kotimaassa. Silti useimmat heitä pitävät itseään ja voidaan hyväksyä henkisesti ja moraalisesti suomalaisiksi, vaikka byrokratiat muuta väittäisivät.

Karkeana arviona voi esittää, että millä tahansa hetkellä vähintään 20–30 siniristilippua liehuu maailman merillä huvipursien perässä. Näkyvimpiä toki ovat kilpapurjehtijoiden matkat, joissa juuri nyt näkyy erikoista virkistymistä.

Kulta-ajaksi voidaan hyvin perustein katsoa 1980-lukua, jolloin pelkästään Whitbread-kisassa oli meiltä mukana kaikkiaan viisi venettä. Yksi niistä, Mikki Bernerin kipparoima Fazer Finland, on jälleen matkalla. Nyt nimellä Spirit of Helsinki ja kipparinaan Jussi Paavoseppä se kamppailee Ocean Globe Racen kärkikahinoissa. Joulunpyhät vene viettää Uuden Seelannin Aucklandissa yhdessä Tapio Lehtisen kipparoiman ja samaan kisaan osallistuvan GalianaWithSecuren kanssa.

Lehtinenhän kiersi vastikään maapallon puolitoista kertaa Golden Globe Racessa Asteriallaan. Silloin kyse oli yksinpurjehduksesta, kuten parhaillaan Global Solo Challengeen osallistuvalla Ari Känsäkoskella. Hänen joulunsa on karu, sillä se kuluu Kapkaupungin ja Australian välisellä etelämerellä, jäävuorivyöhykkeen rajoilla. Siellä juhli aikoinaan toinen yksinpurjehtija Ari Huusela vuoden 2020–21 Vendée Globe -kilpailussa.

On ehkä oireellista, että suomalaisia on lähtenyt juuri näihin kisoihin. Vendéetä lukuun ottamatta – johon Huusela osallistui muihin verrattuna kengännauhabudjetilla – kyse ei ole uusien miljoonapursien isoista sponsorikisoista. Ei, vaan niihin on menty hartiapankkirahoituksella ja härmäläisen sisukkaalla taustatyöllä.

Pakkohan se on ollut, kun meillä eivät kansainvälisimmätkään yritykset osaa verrata isojen purjehdustapahtumien näkyvyyttä jääkiekon tai pesäpallon tapaisiin nurkkaharrastuksiin.

Yksi kantava idea Ocean- ja Golden Globen kaltaisissa retrokisoissa on juuri maailmanympäripurjehdusten palauttaminen tolkullisiin hintoihin ja siten amatöörien ulottuvilla oleviksi seikkailuiksi. Jatkoa sopii toivoa, mutta samalla pitää muistaa niitä amatöörejä, jotka eivät kilpaile lainkaan.

Sillä he ovat oikeasti se joukko, joka kantaa suomalaisen valtameripurjehduksen perinnettä ja tulevaisuutta. Tuskin he itse näin mahtipontisesti ajattelevat, kun glögimukeja (vai mojitoja?) joulun kunniaksi kohottelevat Karibialla, Polynesiassa, Välimerellä tai missä lie. Mutta niin vain on, että juuri he levittävät tehokkaasti sanomaa matkapurjehduksen ilosta ja unelmien toteuttamisen mahdollisuudesta. Joka kerran, kutsuessaan mille tahansa etapille sukulaisia, ystäviä tai kokonaan vieraita gasteja, he istuttavat kipinöitä, jotka kerran voivat roihahtaa liekeiksi.

Siksi täältä vuoden pimeämmistä ja kylmimmistä illoista lähtee erityisen lämmin ajatus kaikille tuntemattomille kaukopurjehtijoille. Ehkäpä vielä joskus sinne pääsee itsekin. 

Bloggaaja on purjehdukseen erikoistuva freelance-toimittaja ja merimelonnan harrastaja Pasi Nuutinen (nuutispasi@gmail.com)